Luonto lepää talvella - pitäisikö meidän ihmistenkin?

Millaisissa tunnelmissa sinun vuotesi on alkanut? Oletko kulkemassa innolla kohti uusia seikkailuja vai tuntuuko, että sohva houkuttelevasti kutsuvan sinua nimeltä. Itse olen kuulunut nyt alkuvuoden enemmän jälkimmäiseen joukkoon. 

Olen huomannut ajoittain ajattelevani, että minun pitäisi jaksaa olla pirteämpi, suunnitella innokkaana kivoja juttuja tulevalle keväälle ja kesälle, mutta motivaatio tuntuu nyt olevan kiven alla. Ja se kivikin on jossain syvällä hangen alla.

Olen kuljeskellut metsässä ja tavoilleni uskollisena peilaillut ajatuksiani luontoon. Minulla on nyt tällaisia tunnelmia ja ajatuksia, mitä minun pitäisi tehdä niiden kanssa? Metsä on hiljaa. Luonto lepää talvella. Voinko hyväksyä sen? Voinko hyväksyä sen, että talvi saakin on olla levon aikaa. Ilman lepojaksoa ei luontokaan keväällä heräisi energisenä eloon ja valmiina uuteen kasvuun.  

Miten tärkeää lepo ja hiljaisuus meille onkaan. Tekemättömyys tekemisen välillä. Pysähtyminen tekemättömyyden hetkeen ja siinä oleminen. Kuinka herkästi tuleekaan kaikki tyhjä tila täytettyä jollakin, vaikka kännykkää selaamalla. Jatkuvalla tekemisellä saa itsensä uskomaan, että tekee "jotain". Oletamme, että on parempi tehdä jotain kuin "ei mitään". 

Herkästi mieleen hiipii ajatus siitä, että aika menee hukkaan, jos ei sitä täytä tekemisellä. Kuitenkin pelkäämällä sitä, että hukkaamme aikaa, tulemme herkästi täyttäneeksi ajan jollain sellaisella, jolla emme sitä oikeasti halua edes täyttää. Vasta kun pysähdymme hiljaisuuden äärelle, on meillä mahdollisuus löytää yhteys itseemme ja siihen, mitä oikeasti tarvitsemme. 

Olen ajatellut pyhittää tänä talvena vielä monta hetkeä luonnossa (ja kotonakin) tekemättömyyteen, eli olemisen tilaan. Tiedän, että tekemisen aika tulee taas ajallaan. Kevät tulee joka vuosi.

Levollista talven jatkoa sinulle toivotellen, Satu